Syksy

Otin kanoja vuosi sitten syksyllä. Aloitin kanojen hoitamisen sillä, että pistin lauman vanhimmilta kanoilta päät poikki. Lauma oli jo iäkäs, kukkoja vaan yksi ja munia tuli vähän. Ajattelin, etten ryhdy hoitamaan vanhuksia, näillä kanoilla oli jo pitkä elämä takanaan.

Kanat saivat talvehtia lampaiden pihatossa. Pihattoa ei voi eristää, koska lampaat tarvitsevat sisätiloissa mieluummin todella ilmastoidun kuin kostean höyryisen tilan. Kanat saivat selvitä vain yhden lämpölampun turvin. Kylmimpinä aikoina olivat tosi passiivisia liikkujia, kaikki ruoka meni kylmän sietämiseen ja lämpölampun alla oli päivisin ruuhkaa.

Talven tulo mietityttää taas. Oma kylmänsieto on viime talven jäljiltä olematon, etelänmatkan ja keskuslämmitetyt kerrostaloasunnot houkuttavat. Eläimet saavat minut jaksamaan maalla. Ne ovat minulle parasta seuraa, ne antavat päiviini rytmin. Eläimet ovat syy asua maalla. Minulla on täällä mahdollisuus vaikuttaa omaan elämääni, enemmän kuin jos asuisin muualla. Koen myös, että eläimet opettavat minua ja lapsia.

Tällä viikolla opetus on ollut liian rankkaa. Koira, ei meidän, kävi kanalassa, tappoi pienimmän nuorikkoni, ja haavoitti komeinta kukkoani. Saunailta muuttui teurastukseksi, kun jouduin kolmessa sekunnissa päättämään kukon lopettamisesta. Pää poikki vaan. Tipu oli minulle tärkeä, koska se oli kukon ainoa jälkeläinen ja ainoa mahdollisuus saada kaunis kirjava rotu säilymään.

Syksy ei ole yleensä masentanut, mutta nyt kuolema on liiaksi läsnä. Joudun valitsemaan myös teurastettavat lampaat. Olen päätöksissäni omillani, eläimet on minun ja minun vastuulla. Kanojen kuolema on saanut miettimään, pystynkö pitämään eläimiä, jos en pysty suomaan niinne turvallista elämää.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s